Mitä suojavarusteita ja varaosia trampoliiniin kannattaa hankkia?

Poika pomppii trampoliinilla

Trampoliinilla pomppiminen on erittäin hyvää liikuntaa niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen. Lasten toimintaterapeutit ja neurologisista ongelmista kärsivien aikuisten fysioterapeutit suosittelevat trampoliiniharjoittelua, koska se kehittää lihasvoimaa ja lihaskestävyyttä – erityisesti alaraajoissa. Lisäksi trampoliinihyppely parantaa kehonhallintaa ja koordinaatiota, tasapainoa sekä ketteryyttä.

Jos turvallisuustekijät otetaan huomioon, on trampoliinilla hyppely varsin turvallista. Koska vahinkoja kuitenkin toisinaan sattuu – varsinkin alkukesästä, kun hyppijöillä on enemmän intoa kuin taitoa – on trampoliinihyppely määritelty suuren riskin harrastukseksi, ja Yhdysvalloissa on jopa ajettu trampoliinien myyntikieltoa.

Niin lasten kuin aikuisten kannattaa muistaa hyppiä avojaloin, poistaa vaatteista kaikki kovat ja terävät esineet sekä opeteltava oikea hyppytekniikka. Humalassa ei parane trampoliinille kiivetä, sillä silloin voi innostua kokeilemaan temppuja, joihin itsellä ei ole vielä kompetenssia. Lapsiakaan ei pidä rohkaista kokeilemaan voltteja omin päin. Voltit ovat vaativia temppuja, joiden harjoittelemiseen tarvitaan asiantuntevaa ohjausta. Turvaverkko on suorastana ehdoton lisävaruste joka trampoliiniin!

Turvallisuusseikka, mikä usein unohtuu, on se, että trampoliinille saisi päästää vain yhden henkilön kerrallaan. Jos trampoliinille pakkautuu puolenkymmentä lasta ja koira, vammojen todennäköisyys kasvaa huimasta. Niin kuin Nissepolkassa lauletaan, pienet on vaarassa jäädä alle. Jopa 13 prosenttia lasten kesäaikaisista tapaturmista, kuten revähdyksistä, venähdyksistä ja murtumista, sattuu trampoliinilla. Aikuisen tulisikin olla aina vahtimassa hyppysessiota, vaikka trampoliinia niin usein käytetään lastenvahtina, mikä vapauttaa vanhemmille omaa aikaa. Vanhemman tulee olla se ikävä tramppapoliisi, joka katsoo, ettei kukaan mene trampoliinin alle, eikä änkeä trampoliinille, jos se on varattu. Trampoliinille ei ole asiaa lainkaan, jos se on likainen, märkä tai rikki.

Millaisen trampoliini tarvitsen?

Sanotaan, että 10 minuutin pomppiminen trampoliinilla vastaa puolen tunnin juoksulenkkiä vahvistaen niin jalkojen kuin myös coren, eli keskivartalon, lihaksia. Tämän tietäen on lasten pyyntöihin helpompi suostua. Lähdetäänpä siis trampoliiniostoksille! Kaikista halvin trampoliini ei ole välttämättä se laadukkain ja kestävin. Edullisimmat, noin 3 metriä halkaisijaltaan olevat trampoliinit maksavat noin 200 euroa. Hintaan saattaa sisältyä turvaverkko. Laadukkaimmat trampoliinit, joissa saattaa olla jopa 10 vuoden runkotakuu ja 5 vuoden hyppymattotakuu, maksavat 280–jopa 800 euroa. Alle kolmellasadalla saa melko pienen turvaverkollisen trampoliinin; halkaisija on alle 2 metriä. 800 euron trampoliineissa on noin 3,5 metrin halkaisija. Tällainen trampoliini on turvallisempi ja pitkäikäisempi kuin halpisversiot, ja lisäksi niihin usein taataan täydellinen varaosasaatavuus. Jos siis matto repeää tai jouset kuluvat, asiakkaan ei tarvitse ostaa uutta trampoliinia, vaan tilata varaosa muutamalla kympillä. Kalliimmat trampoliinit sopivat ympärivuotiseen käyttöön. Runko, matto, pehmusteet ja jouset eivät säikähdä pakkasia, UV-säteitä tai lumisadetta, jos mallia markkinoidaan ympärivuotiseen käyttöön sopivana. Parinsadan euron trampoliinit on korjattava talteen talven tullen.

Mitä suojavarusteita ja varaosia minun pitää ostaa?

Jouset

Jos sinulla on laadukas trampoliini, on melko varmaa, että saat trampoliinin varaosat ostettua sen myyjältä sitä mukaa, kun niitä tarvitset. Varaosista tärkeimpiä ovat uudet jouset ja reunapehmuste. Näitä ei kuitenkaan tarvitse ostaa varmuuden vuoksi varastoon. Jouset maksavat noin 2 euroa kappale, ja jousenvetotyökalu helpottaa jousien irrottamista ja asentamista.

Maton paikkaussarjan voi halutessaan ostaa valmiiksi. Jos trampoliiniin tulee vaikkapa juhannuksena reikä, ei tarvitse käskeä lapsia pois trampalta juhlapäivien ajaksi, vaan maton voi ommella saman tien kuntoon. Reiät, joiden koko on noin 5*5 cm, voi mainiosti paikata matonpaikkaussarjan mukana tulevalla polypropyleenipalalla ja langalla. Jos matto repeää isolta alueelta, joudutte tilaamaan uuden maton.

Useimmat trampoliinit myydään suojaverkon kanssa. Turvaverkon tolppiin myydään erikseen muovihattuja ja pehmusteita, mitkä pienentävät entisestään loukkaantumisriskiä. Jos verkko hajoaa, myyvät useat paikat Suomessa uusia turvaverkkoja. Trampoliinitikkaat ovat myös hyödyllinen lisävaruste, sillä turvallisuussyistä trampoliinilta ei saa hypätä alas.

Trampoliinista voi tehdä vielä hauskemman ostamalla lapsille laskettelulaudan oloisen trampoliinilaudan, millä pääsee tekemään jänniä temppuja. Trampoliineille myydään myös telttoja, mitkä suojaavat auringon paahteelta ja tekevät trampoliinista mukavan lepopesän – teltassa voi vaikka yöpyä! Koripallokori on myös hauska lisävaruste trampoliiniin. Erilaiset turvaverkon tolppiin pingotettavat suojapeitteet suojaavat trampoliinia roskaantumiselta. Varsinkin syksyihin trampoliineille tuppaa kerääntymään puiden lehtiä. Erityisiin varustepusseihin voi säilöä vaikka leluja pomppimisen ajaksi.