Mitä suojavarusteita ja varaosia trampoliiniin kannattaa hankkia?

Poika pomppii trampoliinilla

Trampoliinilla pomppiminen on erittäin hyvää liikuntaa niin lapsille kuin heidän vanhemmilleen. Lasten toimintaterapeutit ja neurologisista ongelmista kärsivien aikuisten fysioterapeutit suosittelevat trampoliiniharjoittelua, koska se kehittää lihasvoimaa ja lihaskestävyyttä – erityisesti alaraajoissa. Lisäksi trampoliinihyppely parantaa kehonhallintaa ja koordinaatiota, tasapainoa sekä ketteryyttä.

Jos turvallisuustekijät otetaan huomioon, on trampoliinilla hyppely varsin turvallista. Koska vahinkoja kuitenkin toisinaan sattuu – varsinkin alkukesästä, kun hyppijöillä on enemmän intoa kuin taitoa – on trampoliinihyppely määritelty suuren riskin harrastukseksi, ja Yhdysvalloissa on jopa ajettu trampoliinien myyntikieltoa.

Niin lasten kuin aikuisten kannattaa muistaa hyppiä avojaloin, poistaa vaatteista kaikki kovat ja terävät esineet sekä opeteltava oikea hyppytekniikka. Humalassa ei parane trampoliinille kiivetä, sillä silloin voi innostua kokeilemaan temppuja, joihin itsellä ei ole vielä kompetenssia. Lapsiakaan ei pidä rohkaista kokeilemaan voltteja omin päin. Voltit ovat vaativia temppuja, joiden harjoittelemiseen tarvitaan asiantuntevaa ohjausta. Turvaverkko on suorastana ehdoton lisävaruste joka trampoliiniin!

Turvallisuusseikka, mikä usein unohtuu, on se, että trampoliinille saisi päästää vain yhden henkilön kerrallaan. Jos trampoliinille pakkautuu puolenkymmentä lasta ja koira, vammojen todennäköisyys kasvaa huimasta. Niin kuin Nissepolkassa lauletaan, pienet on vaarassa jäädä alle. Jopa 13 prosenttia lasten kesäaikaisista tapaturmista, kuten revähdyksistä, venähdyksistä ja murtumista, sattuu trampoliinilla. Aikuisen tulisikin olla aina vahtimassa hyppysessiota, vaikka trampoliinia niin usein käytetään lastenvahtina, mikä vapauttaa vanhemmille omaa aikaa. Vanhemman tulee olla se ikävä tramppapoliisi, joka katsoo, ettei kukaan mene trampoliinin alle, eikä änkeä trampoliinille, jos se on varattu. Trampoliinille ei ole asiaa lainkaan, jos se on likainen, märkä tai rikki.

Millaisen trampoliini tarvitsen?

Sanotaan, että 10 minuutin pomppiminen trampoliinilla vastaa puolen tunnin juoksulenkkiä vahvistaen niin jalkojen kuin myös coren, eli keskivartalon, lihaksia. Tämän tietäen on lasten pyyntöihin helpompi suostua. Lähdetäänpä siis trampoliiniostoksille! Kaikista halvin trampoliini ei ole välttämättä se laadukkain ja kestävin. Edullisimmat, noin 3 metriä halkaisijaltaan olevat trampoliinit maksavat noin 200 euroa. Hintaan saattaa sisältyä turvaverkko. Laadukkaimmat trampoliinit, joissa saattaa olla jopa 10 vuoden runkotakuu ja 5 vuoden hyppymattotakuu, maksavat 280–jopa 800 euroa. Alle kolmellasadalla saa melko pienen turvaverkollisen trampoliinin; halkaisija on alle 2 metriä. 800 euron trampoliineissa on noin 3,5 metrin halkaisija. Tällainen trampoliini on turvallisempi ja pitkäikäisempi kuin halpisversiot, ja lisäksi niihin usein taataan täydellinen varaosasaatavuus. Jos siis matto repeää tai jouset kuluvat, asiakkaan ei tarvitse ostaa uutta trampoliinia, vaan tilata varaosa muutamalla kympillä. Kalliimmat trampoliinit sopivat ympärivuotiseen käyttöön. Runko, matto, pehmusteet ja jouset eivät säikähdä pakkasia, UV-säteitä tai lumisadetta, jos mallia markkinoidaan ympärivuotiseen käyttöön sopivana. Parinsadan euron trampoliinit on korjattava talteen talven tullen.

Mitä suojavarusteita ja varaosia minun pitää ostaa?

Jouset

Jos sinulla on laadukas trampoliini, on melko varmaa, että saat trampoliinin varaosat ostettua sen myyjältä sitä mukaa, kun niitä tarvitset. Varaosista tärkeimpiä ovat uudet jouset ja reunapehmuste. Näitä ei kuitenkaan tarvitse ostaa varmuuden vuoksi varastoon. Jouset maksavat noin 2 euroa kappale, ja jousenvetotyökalu helpottaa jousien irrottamista ja asentamista.

Maton paikkaussarjan voi halutessaan ostaa valmiiksi. Jos trampoliiniin tulee vaikkapa juhannuksena reikä, ei tarvitse käskeä lapsia pois trampalta juhlapäivien ajaksi, vaan maton voi ommella saman tien kuntoon. Reiät, joiden koko on noin 5*5 cm, voi mainiosti paikata matonpaikkaussarjan mukana tulevalla polypropyleenipalalla ja langalla. Jos matto repeää isolta alueelta, joudutte tilaamaan uuden maton.

Useimmat trampoliinit myydään suojaverkon kanssa. Turvaverkon tolppiin myydään erikseen muovihattuja ja pehmusteita, mitkä pienentävät entisestään loukkaantumisriskiä. Jos verkko hajoaa, myyvät useat paikat Suomessa uusia turvaverkkoja. Trampoliinitikkaat ovat myös hyödyllinen lisävaruste, sillä turvallisuussyistä trampoliinilta ei saa hypätä alas.

Trampoliinista voi tehdä vielä hauskemman ostamalla lapsille laskettelulaudan oloisen trampoliinilaudan, millä pääsee tekemään jänniä temppuja. Trampoliineille myydään myös telttoja, mitkä suojaavat auringon paahteelta ja tekevät trampoliinista mukavan lepopesän – teltassa voi vaikka yöpyä! Koripallokori on myös hauska lisävaruste trampoliiniin. Erilaiset turvaverkon tolppiin pingotettavat suojapeitteet suojaavat trampoliinia roskaantumiselta. Varsinkin syksyihin trampoliineille tuppaa kerääntymään puiden lehtiä. Erityisiin varustepusseihin voi säilöä vaikka leluja pomppimisen ajaksi.

Paranna kotisi turvallisuutta hälytysjärjestelmällä

Tämän päivän hälytysjärjestelmät eivät ole vain palo- ja häkävaroittimia tai tallentavia valvontakameroita, vaan näkeviä, kuulevia, tuntevia ja puhuvia kokonaisuuksia, joiden ansiosta apu saadaan nopeasti paikalle tiukan paikan tullen. Hälytysjärjestelmä saattaa lähettää reaaliaikaista kuvaa hälytyskeskukseen, missä istuu hälytyskeskuspäivystäjä 24/7 kuvaa tarkkailemassa ja erilaisten ilmaisimien lähettämiin varoitussignaaleihin reagoimassa. 

Turvallinen koti

Hälytysjärjestelmä ei enää ole mikään rikkaiden juttu, vaan erilaisilla valvontakamera- ja rikosilmaisinjärjestelmillä suojataan ihan tavalliset kerros-, rivi- ja omakotitalot, kesämökit mukaan lukien. Postilaatikkorivistöjä katsellessa huomaa, että yhä useampaan on ilmaantunut hälytysjärjestelmästä kertova tarra. Vaikka Suomi koetaan turvalliseksi maaksi, tapahtuu täälläkin asuntomurtoja. Tämän takia on ollut jo pitkään tapana, että pyydetään naapuria noutamaan postit pois postilaatikosta – viikon, parin postit postilaatikossa paljastaisivat heti, ettei kukaan ole kotona. Varkaat ovatkin keksineet muita tapoja tyhjillään olevien asuntojen bongaamiseksi. Kerrotaan, että lentokenttien pysäköintialueilla kuljetaan keräämässä rekisterinumeroita. Rekisterinumeron perusteella saadaan tietää, kuka auton omistaa ja missä hänen nyt kaikesta päätelleen tyhjillään oleva asuntonsa sijaitsee. Ihmisiä on myös varoitettu jakamasta sosiaalisessa mediassa koko perheen lomaa koskevia päivityksiä, koska tieto talon asukkaiden poissaolosta voi kantautua vääriin käsiin. 

Terve maalaisjärki ja varovaisuus kantaa pitkälle, mutta nykyaikainen hälytysjärjestelmä suojaa monilta muiltakin vaaroilta kuin asuntomurroilta. Hälytysjärjestelmä lähettää hälytyksen hälytyskeskukseen myös mahdollisesta vesivahingosta tai tulipalosta, siksi sopiva hälytysjärjestelmä kotiisi on hyvä idea. Omakotitalon vesivahinko jäisi naapureilta kokonaan huomaamatta, ja tulipalokin havaittaisiin luultavasti vasta siinä vaiheessa, kun liekit jo löisivät korkealle. Moni omakotitaloasuja ottaakin hälytysjärjestelmän sen tarjoaman kattavan ja monipuolisen avun takia, ei pelkästään suojatakseen yksityisyyttään ja omaisuuttaan.

Hälytysjärjestelmä tuo mielenrauhaa

Hälytysjärjestelmä tuo mielenrauhaa

Pelkkä tietoisuus siitä, että asunnossa on laadukas ja nykyaikainen hälytysjärjestelmä, riittää tuomaan mielenrauhaa. Kestipä kesälomareissu sitten viikonlopun yli tai koko kuukauden, on tyynnyttävää tietää, että joku vahtii asuntoa murtovarkaiden, vesivahinkojen ja tulipalojen varalta. Kaikki varmasti tietävät sen tunteen, kun yht’äkkiä tulee mieleen, että jäikö hella päälle? Entä kahvinkeitin; varmistiko kukaan, että kaikki töpselit ovat poissa seinästä? No entä pyykinpesukone; ehkä vesihana jäi auki? Laitoinko ulko-oven lukkoon? Tällaiset asiat stressaavat, ahdistavat ja voivat aiheuttaa jopa unettomia öitä. Asiaa ei pääse tarkastamaan, jos välimatkaa on satoja tai tuhansia kilometrejä. Tietoisuus siitä, että joku vahtii kodin turvallisuutta, saa unohtamaan nämä huolet ja nauttimaan lomasta. Kameravalvonnasta ja rikosilmaisinjärjestelmästä kannattaa kertoa näkyvillä paikoilla olevilla tarroilla ja kylteillä. Ne pitävät useimmat varkaat poissa tontilta.

Hälytysjärjestelmä on tarpeen myös lyhytaikaisempien poissaolojen aikana, tai yöllä nukkuessa. Työpäivän pituus työmatkoineen on monella suomalaisella 9–10 tuntia. Lasten koulupäivät ovat paljon lyhyempiä. Pitkää päivää tekevä vanhempi voi luottaa siihen, että lapsi saa tarvittaessa yhteyden hälytyskeskukseen ja sieltä tarvitsemaansa apua. Hälytysjärjestelmissä on usein hätäpainike, mitä painamalla lapsi (tai aikuinen) saa puheyhteyden hälytyskeskukseen. Napin painamisen opettaminen lapselle on paljon helpompaa kuin opastaa soittamaan 112:een, mutta se ei tarkoita, etteikö lasta tulisi opettaa soittamaan yleiseen hätänumeroon – kaikissa seinissä ei ole SOS-nappia.

Hälytysjärjestelmässä on lukuisia eri toimintoja

Astianpesukoneen vesihana

Kaikki tietävät, että sähkölaitteet pitää sammuttaa ennen kotoa poistumista, ja ettei esimerkiksi astianpesukoneen vesihana saa jäädä päälle. Vahinkoja kuitenkin sattuu, ja jos kotoa on lähtenyt kiireellä, ei ehkä edes muista, tekikö tarvittavat varotoimenpiteet. Hälytysjärjestelmä on onneksi aina valppaana vahinkojen varalta. Hälytyskeskus saa tiedon mahdollisesti alkunsa saaneesta tulipalosta hälytysjärjestelmän paloilmaisimien avulla. Palokunta on paikalla hyvissä ajoin, eikä käryävä kahvinkeitin tai vastaava ehdi aiheuttaa pahoja vahinkoja. Vesi- ja vuotovahdit taas antavat tiedon vuotavasta astianpesukoneesta tai päälle jääneestä hanasta hyvissä ajoin. Nykyaikaisen hälytysjärjestelmän rikosilmaisimien ovi- ja ikkunavahti tekee hälytyksen havaitessaan murtoyrityksen, ja hälytyskeskus saa tiedon murrosta jo ennen, kuin ovi tai ikkuna on saatu auki.

Hälytysjärjestelmiin liittyviä ennakkoluuloja ovat vahinkohälytykset ja salakatselun vaara. Hälytysjärjestelmä voi olla päällä, vaikka kotona olisi kissoja ja koiria; niiden ei pitäisi aiheuttaa vahinkohälytyksiä. Niin sanotun älylukon avulla siivooja, putkimies, sähkömies tai koiran ulkoiluttaja pääsee sisään ilman hälytyksen laukeamista. Tietoturvastakaan ei tarvitse olla huolissaan, jos hankkii valvontakamerat luotetulta ja tunnetulta yritykseltä. Tiedonsiirto tapahtuu salatulla yhteydellä, eivätkä kamerat tai muut hälytysjärjestelmien osat ole yhteydessä julkiseen verkkoon. 

[Top]

Miksi design-valaisimet ovat hyvä investointi kotiin?

Uusi asunto

Kotoa pois lähtevä nuori tarvitsee muutaman astian, kattilan ja muita keittiötarvikkeita, liinavaatteet, pöydän ja tuolin sekä pari valaisinta. Näillä pääsee jo pitkälle. Tiukan paikan tullen voi tinkiä pöydästä ja tuolista, moniin kulttuureihinhan kuuluu lattialla ateriointi, mutta valaistus on asia, mitä ilman ei Suomessa pärjää. Vuokra-asunnoissa saattaa olla kiinteä valaisin kylpyhuoneessa ja loisteputki keittiössä, mutta kattovalaisimet ja pöytävalaisimet jäävät hankittaviksi. Kotoa lähtevä, ensimmäistä omaa kotiaan perustava nuori saattaa ajatella, ettei se ole niin tärkeää, millainen lamppu katosta killuu. Valolla on kuitenkin suuri merkitys hyvinvoinnillemme, mielialallemme, työskentelytehollemme ja turvallisuudellemme.

Valaisimet luovat kodista turvallisen ja viihtyisän

Valo auttaa meitä näkemään eteemme ja toimimaan tehokkaasti. Valon avulla voimme laittaa langan neulan silmään, olla napittamatta takkia juoponnappiin ja perata kalan ilman haavoja. Pimeässä sattuu helposti vahinkoja. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon se, että liian hämärä tila laskee vireystasoamme. Jos esimerkiksi siinä tilassa, missä opiskelee, on liian himmeä ja lämmin valo, alkaa helposti nukuttamaan. Alitajuntamme yhdistää tällaisen valon nukahtamiseen. Huonossa valossa tihrustaminen voi saada aikaan myös päänsäryn, ehjä jopa huonovointisuuden, joten opiskelu- tai työskentelytilan on paras olla valaistu kylmällä, tasaisella ja tarpeeksi kirkkaalla valolla.

Valo tekee tilan avaraksi ja viihtyisäksi, tukee tilassa tapahtuvaa toimintaa ja sallii vireystason säilyä kohdillaan. Hyvä valaisin ei häikäise, ja oikeaoppinen valaistus sallii myös tunnelmien luomisen valaistuksen avulla, eli valojen himmentämisen ja kirkastamisen tarpeen mukaan. Sivuvaloa ja tunnelmavaloa saadaan aikaan pöytävalaisimilla, ja jotain erityisen hienoa kohdetta (kuten maalausta tai veistosta) voi halutessaan tuoda esiin kohdevalaisimilla.

Miksi valaisimiin kannattaa panostaa?

Erilaiset valaisimet

Jos rahat ovat tiukilla, ei taida tulla edes ajatelleeksi kalliita design-valaisimia. Halpahalleista löytää kattovalaisimia ja pöytävalaisimia muutamalla kympillä. Kirpputoreilla voi päästä vielä halvemmalla, sillä plafondeja, paperivarjostimellisia riippuvalaisimia ja työpöydän valaisimia saa muutamalla eurolla. Tällaiset valaisimet luovat asuntoon näkyvyyttä, mutta ne eivät useinkaan tarjoa kovin laadukasta valoa eivätkä ole kovin kauniita. Jos sisustus kiinnostaa, alkaa usein himoita laadukkaita valaisimia, mitkä ihastuttavat silloinkin, kun niissä ei ole valoa. Mikäli oma sisustustyyli on maalaisromanttinen, saattaa haaveisiin astua kristallikruunu tai jokin muu perinteinen, näyttävä valaisin. Moderniin sisustustyyliin istuvat erinomaisesti skandinaaviset design-valaisimet, joiden puhdas muotokieli, luonnonmateriaalit ja äärimmäisen nerokkaat ratkaisut ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen. Design-valaisimet eivät ole huokeita, joten niitä tulee yleensä ostaneeksi vain yhden kerrallaan, ensin niitä varten säästettyään. Investoiminen käytännöllisiin ja kauniisiin valaisimiin on kuitenkin kannattavaa, saahan niillä kotiin sekä haluttua ilmettä että viihtyisän ja onnistuneen toimintaympäristön. Klassikkovalaisimien arvo tuskin laskee, joten voi olla, että joku päivä huomaa omistavansa arvoltaan huimasti nousseen valaisimen, mistä kilpaillaan huutokaupoissa ympäri maailman. Valaisimia ei kuitenkaan kannata ostaa sijoitusmielessä, käyttöönhän ne on tarkoitettu.

Millaisia design-valaisimia suomalaiset himoitsevat?

Design-valaisimesta ei välttämättä tarvitse maksaa kahden kuukauden palkkaa vastaavaa hintaa. Esimerkiksi tanskalaisen Louis Poulsenin kuuluisien muotoilijoiden suunnittelemista kattovalaisimista pyydetään jopa 2500 euroa, ja paljon kalliimpiakin toki löytyy, mutta jo alle kahdella sadalla voi saada laadukasta valoa tuottavan klassikkovalaisimen. Todella monista suomalaisista kodeista löytyy Innoluxin Lokki-valaisin, jonka voi saada uutena jo 150 eurolla. Lokki on valmistettu akryylistä, mutta nerokkaan muotoilun ansiosta se onnistuu olemaan vuosikymmenestä toiseen yhtä innovatiivinen ja ajaton. Valaisin antaa samalla kertaa sekä epäsuoraa että suoraa valoa, mutta ei häikäise mistään kulmasta katsottuna. Lokki löytyykin useimmiten juuri ruokapöydän päältä.

Lokin lisäksi suomalaisia viehättävät tanskalaiset design-valaisimet. Louis Poulsen on monien suomalaisten tuntema valaisintalo, jonka kuuluisimmat suunnittelijat Arne Jacobsen, Poul Henningsen ja Verner Panton ovat muotoilijoita, joiden valaisimia suomalaiset mielellään kotiinsa hankkisivat. Poul Henningsenin valaisimet ovat melko tyyriitä, sillä kattovalaisimet maksavat viidestä sadasta eteenpäin ja pöytävalaisimienkin hinnat tuntuvat alkavan 700 eurosta. Sisustuslehdistä voi bongata esimerkiksi noin 800 euroa maksavia PH 5 -riippuvalaisimia, joiden muoto on niin kaunis, että niitä pysähtyy väkisinkin ihailemaan. PH Artichoke onkin jo useimman sisustajan tavoittamattomissa, sillä siitä pyydetään Suomessa lähes kymppitonnia. Onneksi tanskalaiset valaisintalot tarjoavat myös edullisempia design-valaisimia, eli tarjolla on myös parin sadan euron hintaisia kaunottaria olohuoneen kattoon. 

[Top]

Kuinka paljon salaojaremontti maksaa omakotitaloon?

Omakotitalon salaojaremonti

Salaojaremontin hinta muodostuu täysin tapauskohtaisesti. Kun haluat tietää, mitä salaojaremontti sinun omakotitalossasi tulee maksamaan, on paras ottaa yhteyttä alueellasi toimivaan urakoitsijaan ja pyytää tältä tarjous. Sinun omakotitalosi salaojaremontin hinta voi maksaa mitä vain viidestätoista noin kolmeenkymmeneen tuhanteen euroon. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että mitä isompi talo, sitä isompi on sen salaojaremontin hinta, mutta se ei ole koko totuus. Merkitystä on myös esimerkiksi sillä, missä kunnossa rakennuksen perustukset ovat, ja kuinka syvällä maassa ne sijaitsevat.

Mikä on salaojien tehtävä?

Salaojat varmistavat rakennuksen säilymisen kuivana. Salaojat ovat piilossa, ja kuten vanhastaan tiedämme, mikä on poissa silmistä, on poissa mielestä. Salaojia tuskin kukaan omakotitaloasuja aktiivisesti ajatteleekaan. Yleensä ottaen salaojat toimivat, mutta jos jostain syystä näin ei ole, siitä voi koitua ikäviä ongelmia ja kalliita kustannuksia.

Salaojat vaativat toimiakseen hyväkuntoista sadevesijärjestelmää. Sadevesijärjestelmä huolehtii siitä, että kaikki katolle satava vesi ohjautuu tarpeeksi kauas kiinteistön läheisyydestä. Kun tasakaton kattokaivot ja satulakaton rännit ja syöksyputket ohjaavat kaikki sade- ja sulamisvedet kauas kiinteistöstä, ei ole vaarana, että perustukset kastuisivat katolta tulevan veden takia. Jos vedet tulisivat suoraan katolta alas, iso osa niistä imeytyisi maaperään, ja kosteus voisi siirtyä aina rakennuksen perustuksiin asti. Vuotavien tai puuttuvien rännien takia rakennuksen lähiympäristöönkin ilmaantuu kohtuutonta kosteusrasitusta, mikä sekin voi johtaa kosteus- ja homevaurioiden syntyyn rakennuksessa. Salaojat puolestaan huolehtivat siitä, että maaperään satanut kosteus ohjautuu pois rakennuksesta ja sen perustuksista. Jos maaperää ei salaojilla kuivateta, voi kosteutta nousta perustuksiin. Mahdolliset kosteusvauriot voivat vaikuttaa jopa rakennuksen sisäilmaan. On tiedossa tapauksia, joissa koko rakennus on pitänyt purkaa heikosti toimineiden salaojien takia syntyneiden homeongelmia tähden.

Miten omakotitalon salaojaremontti toteutetaan?

Venttiili

Omakotitalon salaojaremontin aikana salaojat tyypillisesti kaivetaan esille, ja vaurioituneet tai muuten uudistamista kaipaavat kohteet korjataan. Jos salaojajärjestelmä toimii kokonaisuutena huonosti, voi olla tarpeen uusia se kokonaan. Jos sattuisi olemaan niin, ettei salaojia kiinteistössä ole lainkaan, silloin suunnitellaan ja toteutetaan koko salaojitus alusta alkaen. Syy salaojaremonttiin on yleensä se, että rakennuksen ulkopuolisessa kosteudenhallinnassa on ollut joitain ongelmia. Ongelmat ovat saattaneet johtaa joihinkin vaurioihin rakennuksen sokkelissa, sokkelin vesieristeissä tai perustuksissa, mitkä on kustannustehokasta laittaa kuntoon tässä samalla.

Tyypillisimpiä ongelmia omakotitalon salaojajärjestelmissä ovat rikkoutuneet tai tukkeutuneet salaojaputket. Toisinaan on kyse vääristä asennustavoista, esimerkiksi väärään paikkaan asennetuista salaojaputkista tai niiden väärään suuntaan antavista kaadoista. Voi myös olla, että salaojaputki on irronnut salaojakaivosta. Heikosti toimivan salaojajärjestelmän takia rakenteisiin nousee kosteutta, kellaritiloihin voi vuotaa vettä, ja lattiapintoihin ilmaantua kosteutta.

Mikä vaikuttaa omakotitalon salaojaremontin hintaan?

Lasku

Omakotitalon salaojaremontin hinta lasketaan aina paikan päällä, sillä hintaan vaikuttaa monta eri seikka: esimerkiksi rakennuksen koko, sen perustustapa ja mahdollisen kellarin koko. Mitä enemmän pitää kaivaa, sitä enemmän kustannuksia on tiedossa – siksi salaojaremontti kellariperusteisessa omakotitalossa maksaa yleensä enemmän kuin matalaperusteisessa. Kustannuksia syntyy siitäkin, jos maata pitää viedä tontilta pois, tai tuoda sille lisää.

Omakotitalojen salaojaremonttien hinnoilla voi olla eroa noin 15 000 euroa, joten tarkkaa tarkastusta ei voida antaa kohdetta näkemättä. Salaoja- ja sadevesijärjestelmän senhetkinen kunto luo perustan tarjoukselle. Salaojaurakoitsijan tarkastaja kuvaa salaojat, tarkastaa järjestelmän purkupaikan toimivuuden ja arvioi, miten kaivinkone tontille mahtuu. Tarkastuksen aikana tutkitaan niin salaojajärjestelmä kuin sadevesijärjestelmä, sillä salaojajärjestelmän toiminta on riippuvainen ränneistä. Koska omakotitalon salaojaremontin hintaan vaikuttaa myös se, kuinka syvällä rakennuksen perustukset ovat, ja onko niissä jo mahdollisesti vaurioita, käydään nekin tässä yhteydessä läpi. Myös pihamaan pintamuodoilla ja pinta-aineksilla on merkitystä. Laadukas salaojaurakoitsija tekee kattavan tarjouksen, missä on mukana niin suunnittelu, toteutus, viimeistelytyöt, materiaalikustannukset, loppusiivous kuin jätehuoltokin. Suurin kuluerä on aina työnosuus. Materiaalit, eli sadevesiputket, tarkastus-, pintavesi- ja perusvesikaivot, salaojaputket ja pumppaamo (sekä mahdollinen maa-aines) eivät loppujen lopuksi ole niin kalliita. Materiaaleissa tai urakoitsijan ammattitaidossa ei kuitenkaan auta pihistellä. Voit halutessasi pienentää remonttikustannuksia raivaamalla kaikki pensaat, puut, terassirakennelmat, pihakiveykset ja muut kohteet pois työskentelyalueelta. Urakoitsijan tulisi kuitenkin siivota työskentelyalue sellaiseksi, että sille mahtuu kaivinkoneen kanssa työskentelemään, joten voit säästää tässä monen työtunnin verran.

[Top]